Selkeästä visiosta uusi, toimiva keittiö
Katariina Tuomisto
Katariina Tuomistolla oli mielessään selkeä visio uudesta keittiöstä. Kun hänen kerrostalokolmioonsa oli tulossa putkiremontti, visiota päätettiin lähteä toteuttamaan.
Tuomiston vanha keittiö oli alkuperäisessä vuonna 1969 valmistuneessa kunnossa. Nyt haaveissa oli musta ja symmetrinen toimiva keittiö, joka on suunniteltu mahdollisimman käteväksi ja jossa on mahdollisimman paljon säilytystilaa.
Tuomisto tutustui AINA-keittiöihin Habitare-messuilla. Hän ihastui heti ensisilmäyksellä messuilla esillä olleeseen keittiöön – erityisesti sen liukuoviin.
“Ajattelin, että tuossa ovat nyt juuri sellaiset ovet kuin olen aina halunnut!”
Tuomisto oli pyytänyt tarjouksia useilta eri keittiötoimittajilta, mutta alkaessaan käydä asioita läpi AINA-keittiöiden kanssa, hän tuli koko ajan entistä enemmän vakuuttuneemmaksi siitä, että keittiö tilattaisiin juuri heiltä.
“AINA-keittiöiltä löytyivät ratkaisut kaikkiin ongelmiini. Esimerkiksi tila, johon keittiön oli tarkoitus tulla, oli haastava. Se oli kapea, ja siinä piti huomioida niin ikkunoiden, pattereiden kuin ilmanvaihtohorminkin paikat. Kaappien mittoja piti siis olla mahdollista muokata.”
“AINA-keittiöiden hinta oli myös erittäin kilpailukykyinen.”