Pieni pintaremontti mahdollisti modernin ja toimivan keittiön
AINA-keittiöiden Pia Wartiaiselle toteuttama pieni pintaremontti on hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvita suurta muutosta, jotta vanhasta keittiöstä saadaan loihdittua moderni ja toimiva kokonaisuus.
Itsekin suunnittelijana toimivalla Pia Wartiaisella oli selkeä näkemys siitä, minkälaista muutosta hän halusi lähteä toteuttamaan keittiöönsä. Kun toimii itse alalla, painavat tällöin suunnitteluprosessissa sekä keittiöremontin toteuttajan valinnassa muunlaiset kriteerit kuin perinteisellä asiakkaalla.
“Minulle tärkeimpänä kriteerinä Sturenkadun AINA-keittiöiden valintaan oli mahdollisuus saada eri valmistajan runkoihin sopivat erikoismittaiset ovet. Lisäksi tuotteiden kotimaisuus oli olennainen asia.”
Ikääntynyt keittiö vaati muutosta, joten pieni pintaremontti oli ajankohtainen
Pian keittiö kaipasi kipeästi uudistusta, koska aika oli tehnyt pintamateriaaleille tehtävänsä: kiiltävät valkoiset ovet, huurrelasi sekä ruostumaton teräs olivat palvelleet tilassa jo 15 vuoden ajan.
“Halusimme päivittää keittiön materiaalit ja osan kodinkoneista vastaamaan tätä päivää. Itseäni suunnittelijana kiinnosti lisäksi se, että miten eri näköisen keittiön saisi vaihtamatta runkoja tai koneiden ja vesipisteen paikkoja.”
Keittiön remontissa kaikki pinnat ja tasot laitettiin uusiksi
Pian keittiön pintaremonttia lähdettiin toteuttamaan kaikkien kaappien ovien, laatikostojen etusarjojen sekä vetimien vaihdoilla. Keittiön työtasot uusittiin, mikä tarkoitti sekä uutta allasta että hanaa. Tämän lisäksi rst-levy korvattiin laatoituksella ja halogeenispotit korvattiin himmennettävällä LED-profiilivalaisimella.
“Kahden hengen taloudessa keittiötilaa vei huomattavasti liian massiivinen side by side -jääkaappi, joten se vaihdettiin integroituun jääkaappipakastimeen. Tämä muutos mahdollisti sen, että viereen mahtui vielä avohylly sekä viinikaappi.”
Myös vanha 90 senttimetriä leveä kaasuliesi ja sähköinen keittiötasoyhdistelmä koki muutoksen, kun se vaihdettiin 60 senttimetriä leveään induktiotasoon. Keveyttä keittiön paistotilaan taas saatiin korvaamalla massiivinen liesituuletin valaisimen näköisellä tuulettimella.
Laaja valikoima ovissa ja väreissä viehätti
Pialle kotimaisten materiaalien lisäksi AINA-keittiöiltä saatavat erikoismittaiset ovet ja etusarjat sekä niiden värivaihtoehdot olivat avainasemassa koko keittiön muutoksessa. Hän on erittäin tyytyväinen keittiön pintaremonttiin ja kokee saaneensa toivomansa lopputuloksen.
“Parasta koko prosessissa oli nähdä suunnitelman toteutuminen ja sen, miten vanha keittiö on nyt muuttunut moderniksi ja toimivaksi keittiöksi.”