Skip links
Published on: Vinkit ja ohjeet

Vinkit toimivampaan eteisen säilytykseen

Eteisen säilytysvinkit

Syksy koittaa, työt alkavat ja lapset menevät kouluun ja päiväkotiin. Samalla alkaa myös joka-aamuinen eteisen etsintärumba, kun kaikki on hukassa. Missä on pipo, missä juniorin kurahousut? Aamun lähtöhässäkkää ei varmaan ikinä saa täysin taltutettua, mutta sitä voi helpottaa pienillä järjestelyillä ja eteisen säilytysratkaisuilla.

Eri asunnoissa on eri kokoiset tilat ja myös asukkaiden tarpeet vaihtelevat. Sinkulle tai parille riittää avonaulakko ja lisäksi tyylikäs kenkähylly. Naulakot tai koukut seinällä pieniä esineitä, kuten avaimia tai laukkuja varten säästävät tilaa. Kauden ulkopuoliset vaatteet voi säilyttää esimerkiksi vaatehuoneessa.

Mitä suuremmaksi perhe kasvaa, sitä enemmän päänvaivaa eteisen säilytys tuottaa. Ihanteellista toki olisi ”edustuseteinen” näyttävällä naulakolla vieraita varten, ja sivussa kuraeteinen, jonne kätkeä rojut. Monissa kodeissa se ei tietenkään ole mahdollista. Pienempiin tiloihin on onneksi niksinsä, joilla lisätä tilan tuntua ja toimivuutta.

Eteisen säilytysvinkit
Eteisen säilytysvinkit

Jos eteiseen halutaan penkki, sen alapuolinen tila kannattaa hyödyntää säilytykseen. Näin samasta alasta saa kaksinkertaisen hyödyn. Laatikot voi jaotella esimerkiksi käyttötarkoituksen mukaan tai kullekin perheenjäsenelle omansa. Myös seinään kiinnitetty ”leijuva” kenkäkaappi on pienen eteisen pelastus. Ne ovat pienimmillään 15 cm syviä. Kenkäkaapit ovat keveitä ja huomaamattomia, varsinkin jos ne ovat samanvärisiä kuin seinä. Jalaton malli lisäksi helpottaa siivoamista.

Mikäli mahdollista, lapsille kannattaa laittaa oma naulakko matalammalle. Näin he yltävät itse ottamaan tarvitsemansa vaatteet ja laittamaan ne takaisin paikoilleen. Samalla kun lapsen tunne omasta osaamisesta kasvaa, hän oppii myös siisteyttä.

Kuvien eteisessä yksinkertaisilla, vetimettömillä Simple-ovilla on luotu tilan tuntua ja kalustemaisuutta kaappeihin. Ruudukkomaiset ovet rytmittävät tilaa kauniisti. Yläkaappien pohjaan on kiinnitetty koukkuja naulakoksi. Hauskat linnun muotoiset koukut liukuovikaappien sisäpuolella lisäävät säilytystilaa. Korkeiden kaappien sisällä on jako eri tyyppisiä tavaroita varten henkarirekkiin, hyllyihin ja vetolaatikoihin. Näin säilytys on saatu toimivaksi ja tilankäyttö maksimoitua.

Jaa