Keittiöremontin hintaan voidaan vaikuttaa valitsemalla budjettiin sopivat materiaalit, mekanismit ja toteutustavat.
Siksi budjetti kannattaakin miettiä etukäteen ja kertoa siitä avoimesti suunnittelijalle samalla kun kerrot toiveistasi uuden keittiön suhteen. Silloin suunnittelija voi valmiiksi tehdä valintoja, joilla hinta saadaan sopimaan budjettiisi.
Keittiöremontissa voi toki säästää kilpailuttamalla, ja silloin on syytä vertailla erittelyt tarkasti. Keittiöremontin hinta vaihtelee sisällön mukaan huomattavasti, eikä kuluttaja välttämättä osaa edes huomioida hintaan vaikuttavia tekijöitä. Pyydä siis aina erittely.
Esimerkiksi laminaattitaso voi näyttää aidolta kiveltä, mutta onkin huomattavasti edullisempi materiaalina. Kaappeihin voidaan perinteisten hyllyjen sijaan valita ulosvedettäviä laatikoita tai apteekkarin kaapista tuttu ulosvedettävä teline.
Saranoissa ja kiskoissa voidaan säästää ja tilata perinteiset tai valita panostaa enemmän ja Push to -open tai vaimennus -mekanismit. Lisäksi eri sävyillä on eri hintaryhmät ja toki ovimalleissakin on hintaeroja. Lisäksi osa kalusteista kannattaa tilata edullisemmilla vakiomitoilla, vaikka osa kalusteista pitäisikin tilata mittojen mukaan toteutettuna.
Keittiöremontin hinta esimerkki
Yllä olevan keittiön hinta muodostui seuraavista kuluista:
Kalusteet 8935 €
Koneet 3023 €
Asennuksen hinta purkuineen 2300€
Sähkötyöt 800€
Putkityöt 600€
- Ovet Rondo ja Fondo puolikiiltävä kylmä valkoinen, vetimet 022416 ja 022421
- Saranat ja laatikot vaimennettuja
- Rungot toimitettiin valmiiksi kasattuna, kaikki näkyvät sivut maalattuja oven sävyllä
- ABS taso Grey oak, sama materiaali myös istuimien päällä
- Mittatilaustyönä toteutettuja laatikostoja istuimiksi. Lisäksi osa seinäkaapeista on mittojen mukaan toteutettuja.
- 2 kpl REVO mekanismeja eli molemmissa kulmissa mekanismi, jossa ovet menevät rungon sisään kaappia käytettäessä. Mekanismissa on korkeudessa säädettävät hyllyt.
- Ulosvedettävä maustemekanismi
- Kodinkonepaketti Gramilta ja Torni mallinen liesituuletin Savolta
Keittiön hinta, kuva ja panorama esitys kuuluvat maksuttomaan suunnittelupalveluumme
Kun suunnittelet keittiöremonttia sinun kannattaa ehdottomasti varata maksuton suunnitteluaika. Ammattilaisen avulla saat varmasti toiveidesi mukaisen ja arjessa toimivan keittiön. Meiltä saat eritellyn tarjouksen lisäksi kuvat ja panorama -linkin, jotta pääset fiilistelemään tulevaa keittiötäsi.
Katso Keittiön hintaesimerkissä käytetyn keittiön Panorama täältä:
> https://panorama.2020.net/view/srz0p2u8k02zmc7a7abera/
