Odotettu keskikesän juhla eli juhannus on jo aivan ovella. Juhannuksen tunnelmaa luovat monenlaiset perinteet kuten juhannuskoivut ovenpielessä, juhannuskokko, sekä tietenkin erilaiset leikkimieliset taiat. Ehkä tunneituin juhannustaika on laittaa seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle tavoitteena nähdä unessa mielitiettynsä. Vaikka rakkaus olisi muuttunut jo unesta todeksi, voi silti virittäytyä juhannustunnelmaan ja kerätä seitsemän erilaista kukkaa vaikka kauniiksi kimpuksi yöpöydälle! Jossain päin Suomea kukkia neuvotaan keräämään yhdeksän, joskus jopa 13. Niin suuresta määrästä saa jo aivan mainion kimpun.
Lemmen leiskuntaa
Suurin osa suomalaisista juhannustaioista tähtää tulevan puolison löytämiseen ja konsteja on monia. Sitomalla yhdeksästä heinästä seppeleen ja asettamalla sen tyynyn alle, voi unessa nähdä tulevan puolison. Myös sitomaton saunavihta tyynyn alla tuottaa saman tuloksen, sillä tuleva sulho tulee unessa sitomaan sen. Tiedä sitten, kuinka miellyttävä saunavihta tyynyn alla on, ainakin avioliiton satamaan päässyt käyttänee sitä mieluummin perinteisesti saunassa. Juhannus onkin parasta aikaa vihdan tekoon.
Jos tulevaa sulhasta pääsee kurkistamaan kasvikunnan antimia hyödyntämällä, kysyy tulevan morsiamen näkeminen jo hieman enemmän rohkeutta. Jos kiipeää juhannusyönä kolmasti muutetun rakennuksen katolle ja asettuu hajareisin katon harjalle istumaan, saa nähdä morsiamensa. Myös veden ympäröimällä kivellä istuminen houkuttelee morsianta näyttäytymään.
Aarnivalkeiden aarteet
Juhannusyö on paitsi puolison, myös aarteen löytämisen yö. Ympäri Suomea vanha kansa on nähnyt yönselässä palavia aarnivalkeita, joilla on merkitty aarteiden paikkaa. Uskomusten mukaan haltijat polttavat juhannusyönä aarre-esineistään ja rahoistaan pois hometta. Erilaisten loitsujen avulla aarteita on voitu havitella itselleen, tosin tehtävä ei ole aivan helpoimmasta päästä. Sanotaan, että saniainen kukkii vain juhannusyönä ja kukka antaa löytäjälleen taikavoimia, sekä mahdollisuuden löytää haltijoiden aarteita.
Taianomaista juhannusta toivottaa Ainan väki!
Lähteet: Tunturisusi, Thuleian tupa