Skip links
Published on: Yleinen

AINA-keittiöt hurmaa Asuntomessuilla

 

AINA-keittiöt on tänä vuonna ensimmäistä kertaa mukana Asuntomessuilla. Messut järjestetään Porissa 6.7.–5.8.2018.

”On todella hienoa, että saamme olla mukana! Kyseessä on todella arvostettu tapahtuma”, AINA-keittiöiden Porin edustaja Pilvi Holm sanoo.

Asuntomessuilla on esillä AINA-keittiöiden trendikäs Terracotta-keittiö. ”Terracotta on vuoden 2018 trendiväri. Sen avulla saadaan luotua persoonallista ilmettä keittiöön.”

 

 

Messukeittiön yksi keskeisistä elementeistä on suuren suosion saavuttanut aamiaiskaappi. Aamiaiskaappiin saa helposti piiloon käytetyimmät kodinkoneet ja aamiaistarvikkeet, kuten kahvinkeittimen, leivänpaahtimen, kahvikupit, kulhot ja leivät.

Keittiöön on tuotu myös muita kiinnostavia ratkaisuja.

”Yläkaapistona toimivat avolokerikot liukuovilla. Tilanteen mukaan voidaan valita, mikä lokerikko on esillä ja minkä lokerikoiden edessä ovat liukuovet”, Holm kertoo. ”Saareke puolestaan tuo lisää lasku- ja säilytystilaa keittiöön. Sen ääressä on myös kiva istuskella!”

Terracotta-keittiön lisäksi AINAn tuotteita on käytetty Jukkatalo Oy:n kohteessa numero 9. Kohteen keittiössä, kodinhoitohuonessa, lastenhuoneessa ja WC-tiloissa säilytys on ratkaistu AINAn kiintokalusteilla.

 

 

Asuntomessujen kynnyksellä Holm listaa tämän hetken suosituimpia värejä keittiöissä. ”Värillisten keittiöiden myynti on ihailtavassa kasvussa! AINAn moderni tuotanto mahdollistaa keittiöiden tekemisen tuhansilla eri väreillä. Valkoinen on kuitenkin väreistä edelleen se suosituin.”

Holm ja koko AINAn henkilökunta toivottavat kaikki tervetulleiksi Asuntomessuille tutustumaan AINA-keittiöihin ja muihin upeisiin messukohteisiin.

”AINA-keittiöt hurmaa niin Asuntomessuilla kuin muuallakin kotimaisuudella, markkinoiden nopeimmalla toimitusajalla, monipuolisella valikoimalla ja käytännöllisyyden huomioivalla suunnittelulla!”

Jaa