Skip links

AINA-keittiöille on myönnetty Avainlippu-merkki

Avainlippu-merkki takaa tuotteen syntyneen laadukkaasta suomalaisesta työstä

Avainlippu on merkki laadukkaasta suomalaisesta työstä. Kotimaisuus on meille kuitenkin paljon muutakin, sillä mielestämme kotimaisuus on arvovalinta. Vaalimme kotimaisuutta ja suomalaisia työpaikkoja: AINA-keittiöiden kalusteet valmistetaan Suomessa, ja teemme aktiivisesti yhteistyötä sekä kuntouttavaa työtä tarjoavien säätiöiden että oppilaitosten kanssa. Näin voimme hyödyntää kotimaista osaamista.

Tavoitteenamme on myös vahvistaa kotimaista kalusteteollisuutta. Etsimme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia tarjota asiakkaillemme parhaat mahdolliset kodinkalusteet, esimerkiksi räätälöidyn mitoituksen  ja tuhansien valittavien värisävyjen avulla. Tuemme kotimaisuutta myös hankkimalla raaka-aineet ja palvelut niin läheltä kuin vain mahdollista.

Mitä Avainlippu-merkki tarkoittaa?

Avainlippu-merkin saaneiden tuotteiden kotimaisuusasteen tulee olla vähintään yli 50 prosenttia. Kotimaisuusasteella tarkoitetaan suomalaisten kustannusten osuutta tuotteen tai palvelun omakustannusarvosta.

Merkki myönnetään hakemusten perusteella Avainlippu-merkin toimikunnan toimesta kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Voit tutustua tarkempiin Avainlippu-merkin kriteereihin täällä (suomalainentyo.fi).

AINAn kotimaisuusaste on yli 80 prosenttia, eli ihastuttavat kodinkalusteemme ovat vahvasti kotimaista laatua.

Lue lisää blogistamme
Avainlippu

AINA-keittiöille on myönnetty paras M1-sisäilmaluokitus

M1-luokitus on osoitus siitä, että AINA-keittiöiden laadukkaat materiaalit ovat myös vähäpäästöisiä. 

Sisäilman puhtautta määritellään kolmella eri tasolla, joista M1 on parhain. Luokituksen avulla on helpompi valita materiaaleja, jotka takaavat puhtaan huoneilman. M1-tuotteet ovatkin terveellinen valinta kemikaaliyliherkille ja puhdasta sisäilmaa arvostaville. Luokituksen myötä voimme taata herkimmille kuluttajille turvallisia, mutta laadukkaita ja esteettisiä tuotteita.

AINA-keittiöillä on erikseen luokitukset lastulevylle rungoissa ja tasoissa sekä laminaateille. Laminaattitasoa valitessasi voit olla siis huoletta – tasosi ei kuormita sisäilmaa. Meillä on M1-tuotteista vahvaa osaamista ja kokemusta, jonka avulla autamme sinua löytämään juuri kotiisi sopivat M1-tuotteet.

Vastuullisuus on yksi AINA-keittiöiden arvoista ja pyrimme jatkuvasti parantamaan tuotteidemme ekologisuutta. AINA-keittiöiden valmistuksen VOC-päästöt ovat laskeneet viiden vuoden aikana, vaikka myynti on nelinkertaistunut, joka on mielestämme hyvin konkreettinen osoitus siitä, että kehitämme toimintaamme pysyvästi kestävämpään suuntaan, kuten vastuullisen yrityksen kuuluukin. Tutustu AINA-keittiöiden hiilijalanjälkeen paremmin.

Mitä M1-luokitus tarkoittaa?

M1-luokitus on vähäpäästöisille materiaaleille tarkoitettu luokitus, joka asettaa raja-arvot materiaalien ja kalusteiden orgaanisten haihtuvien yhdisteiden (VOC), formaldehydin ja ammoniakin päästöille. Myös tuotteiden hajun hyväksyttävyys arvioidaan.

M1 on Rakennustietosäätiö RTS:n myöntämä rakennusmateriaalien kolmiportainen päästöluokitus. Euroopassa on käytössä E1-luokitusmerkki, joka on vaatimuksiltaan vastaava.

Lue lisää blogistamme
M1 logo

AINA-keittiöille on myönnetty Design from Finland -merkki

Design from Finland -merkki takaa tuotteen olevan ammattimaisesti muotoilu.

Design from Finland -merkki tuo suomalaisen muotoiluosaamisen näkyväksi. Merkki kertoo, että tuotteemme ovat muotoiltu Suomessa ja että tuotteidemme ammattimaiseen muotoiluun on investoitu. Suunnittelemme kaikki AINA-keittiöiden tuotteet Mellanon tehtaalla Lapinlahdella. Muotoiluprosessin kanssa rinnakkain kulkee tuotantoprosessi ja me mietimme aina tarkasti, kuinka tuotanto  saadaan tukemaan tuotteen muotoilua parhaiten.

Seuraamme aktiivisesti eurooppalaisten trendien kehitystä. Meille on tärkeää, että asiakkaillamme on runsaasti valinnanvaraa. Uudistamme valikoimaamme joka vuosi ja tuomme jatkuvasti uusia upeita designeja mukaan valikoimaamme.

Mitä Design from Finland -merkki tarkoittaa?

Design from Finland -merkki tarkoittaa tuotteen tai palvelun olevan muotoiltu Suomessa ammattimaisesti, vastuullisesti ja käyttäjälähtöisesti. Design from Finland -merkkiyritysten pääkonttorit sijaitsevat Suomessa ja ne viestivät avoimesti tuotantoketjunsa rakenteista ja valmistusmaasta – eli kuten mekin.

Merkkioikeus myönnetään hakemusten perusteella kolmeksi vuodeksi kerrallaan puolueettoman toimikunnan toimesta. Merkin käyttöoikeuteen vaadittavat tiedot tarkistetaan yrityksiltä vuosittain, joten merkki on aina ajankohtaisen tiedon mukainen.

Lue lisää blogistamme
Design from Finland merkki

Lue lisää AINA-keittiöiden laadusta blogistamme

Skandinaavinen valkoinen Lumi-keittiö

AINA-keittiöiden ensisijainen hinta-laatusuhde

Lue lisää
Matta-keittiö, jossa Metsän vihreä -sävyiset kalusteovet.

6 helppoa vinkkiä ekologiseen ja ympäristöystävälliseen keittiöön

Lue lisää
Jasper Pääkkönen

Jasper Pääkköselle kotimaisuus oli ainoa vaihtoehto

Lue lisää